Vuoden 2010 valtiopäivien avajaiset olivat monessa mielessä elävä todiste siitä, kuinka moni-ilmeinen ja monimutkainen on suomalainen edustuksellinen demokratia.  Seuraavassa tekstissä muutamia esimerkkejä:

Puhemiesvaaleista syntyi kohu, kun iso osa kansanaedustajista ei noudattanut eduskuntaryhmien yhdessä sopimaa äänestyskäytäntöä.

Suomalainen demokratia rakentuu yhä voimakkaasti konseksukseen. Jopa tasavallan presidenttikin muistutti avajaispuheessaan sopimusyhteiskunnan olevan maan tapa ja arvostettu sellainen.

On ilmeisen selvää  , että toimiakseen monipuoluejärjestelmä vaatii yhteistyötä hallituspuolueiden välillä ja eduskuntatyö vaatii sitä ajoittain myös hallituksen ja oppositionkin välillä. Edellinen ei kuitenkaan tarkoita sitä tosiasiaa, että ryhmäkurin vaatiminen suljetussa lippuäänestyksessä muodostaisi käsitteellistä ristiriitaa, vai muodostaako ?

Ongelman ratkaisemiseksi on esitetty jopa kahta eri mallia. Yhtäältä puhemiesvaaleista voitaisiin luopua lippuäänestyksestä, toisaalta puhemiesvaalit voisivat noudattaa avoimesti eduskunnassa vallitsevia poliittisia valtasuhteita ja näin voisi jonkinlainen demokratiakin toteutua ?

Jos edelliseen päädyttäisiin ainakin konsessus säilyisi puhemiesvaaleissa, kun ryhmäkurista poikkeaminen vaatisi hieman rohkeutta edustajilta - toisin kuin nyt jolloin tehdään sitä sun tätä ? Parasta mielestäni olisi tunnustaa se tosiasia että puhemiehet olisivat äänivaltaisia puolueensa edustajia ja toimijoita, ylenkatsomatta muitakaan puolueita 

Puhemiesvaalien ympärillä velloo keskustelut että puhemiehen tulisi edustaa ja puolustaa eduskuntaa ja kansanedustajia jotka nykyisin hakevat turvaa teoilleen ja päätöksilleen itse eduskuntalaitokselta tai sen puhemiehiltä. Jos kantti  ei kestä itse vastata teoistaan äänestäjille, ollaan mielestäni jo silloin harhateillä.

Jokainen maan kansalainen tietää että antaessaan valtakirjan äänestyskopissa edustajilleen se on kattava valtakirja ja silloin vastavuoroisesti edustajan tulee kyetä tekemään tiliä niille, jotka häneen ovat uskoneet.

Nykyisestä tavasta poiketen vain todetaan että se on maan tapa - mutta missä asiassa - vaalirahasotkuissako ?